Tulosta Sivukartta
FIN  |  SVE  |  ENG
Helsinki  |  Lahti  |  Tampere  |  Oulu  |  Joensuu  |  Vaasa  |  Seinäjoki

Lahden konservatorio ulkoisti tietoliikennepalvelunsa BCC.lle

Lahden konservatorio ryhtyi noin vuosi sitten etsimään yhteistyökumppania, joka ottaisi hoitaakseen kaikki konservatorion tietoliikennejärjestelmiin liittyvät palvelut. Konservatorio oli hiljattain uusinut tietokoneitaan, mutta talon oma palvelin oli elinkaarensa lopussa, ja konservatorio päätyikin hankkimaan virtuaalista levytilaa BCC:n konesalista. Tuottaja Sirkku Lehti-Permanto kertoo, että tarjouskilpailun avulla etsittiin asiantuntijaa, joka olisi valmis sitoutumaan pitkäaikaiseen yhteistyöhön. Konservatorion noin 90-henkinen henkilökunta piti tärkeänä sitä, että lähellä on henkilö, jonka voi soittaa apuun ongelmatilanteissa.

Paikallinen kumppani

– Valitsimme siksi BCC Finlandin, koskaheillä on toimisto myös täällä Lahdessa. Pidämme tärkeänä sitä, että vaikka olemme ulkoistaneet atk-toimintamme, palvelulla on kasvot, Lehti-Permanto sanoo. Yhteistyökumppaniyrityksellä tuli olla myös kokoa sen verran, ettei yhteistyö kompastele lomien ja sairastumisten tai henkilövaihdosten takia. – Koska arvostamme ennen kaikkea toimintojen sujuvuutta, asiat eivät saa olla kiinni yhdestä ihmisestä, Lehti-Permanto toteaa.

Lahden konservatorio on sopinut BCC:n kanssa kokonaispalvelusta, joka sisältää tietoliikenneyhteydet, virtuaalisen palvelimen BCC:n konesalissa, tietojen varmennuspalvelut, sähköpostijärjestelmät, työryhmäkalenterit, dokumenttien jaon organisaation kesken sekä asennus-, korjaus- ja vianselvityspalvelut. Konservatoriolla on BCC:ssä oma lähitukihenkilö, joka auttaa ongelmatilanteissa.

Tukea myös etänä

Matti Pakkanen BCC:n Lahden toimistosta kertoo, että konservatorion henkilökunnan kanssa kokeillaan parhaillaan, miten atk-tuki voi toimia myös etäpalveluna. BCC:n asiantuntija ottaa luvan saatuaan etäyhteyden konservatorion työntekijän tietokoneeseen ja auttaa ratkaisemaan ongelman. – Asiantuntijamme voi samalla opettaa tietokoneen käyttäjälle, miten hän voi jatkossa välttää vastaavanlaisen ongelmatilanteen syntymisen, Pakkanen sanoo.

Lahden konservatorio

1 000 oppilasta ja opiskelijaa Lahden konservatorio antaa musiikkialan ammatillista toisen asteen koulutusta 50 opiskelijalle, musiikin perusopetusta 670 kouluikäiselle musiikinharrastajalle ja pitää musiikkileikkikoulua 280 alle kouluikäiselle lapselle. Ammatillisen koulutuksen osalta konservatorio on valtakunnallinen oppilaitos. Perusopetuksen osalta toimialueena on Lahden lisäksi kymmenen Päijät-Hämeen kuntaa.