Kuntarahoituksen palvelinhotellisopimus PPO-konsernille
Kuntien, Suomen valtion ja Kuntien Eläkevakuutuksen omistama luottolaitos Kuntarahoitus Oyj on solminut BCC Finland Oy:n kanssa yhteistyösopimuksen, jolla se vuokraa konesalitilaa PPO:n Ylivieskan palvelinhotellista.
Lisäksi Kuntarahoitus ostaa PPO-konserniin kuuluvalta BCC Finland Oy:ltä palvelimia ja levyjärjestelmiä, jotka sijoitetaan PPO:n Ylivieskan palvelinhotelliin.
Johtaja Jarkko Vuorenmaan mukaan Kuntarahoitus varmistaa järjestelyllä sen, että Kuntarahoituksen toiminta jatkuu myös eriasteisissa katastrofi- ja häiriötilanteissa.
Jos Kuntarahoituksen toimitilat ja pääkonesali Helsingin Kampissa ovat esimerkiksi tulipalon tai mittavan vesivahingon takia pois käytöstä, järjestelmät ja palvelut saadaan lyhyessä ajassa käyttöön PPO:n Ylivieskan palvelinkeskuksesta.
Toiminnan jatkuvuuden turvaaminen on meille tärkeää erityisesti luotettavan maineemme takia. Toki viivästykset aiheuttaisivat nopeasti isoja taloudellisiakin seuraamuksia, Vuorenmaa sanoo.
Kuntarahoituksen ja BCC:n yhteistyö alkoi syksyllä 2009. Kuntarahoituksen laiteympäristö PPO:n Ylivieskan palvelinkeskuskessa on nyt toiminnassa.
Tietotekniikkaratkaisuista Kuntarahoituksessa vastaava Jari Ahokas kertoo, että BCC Finland Oy valittiin yhteistyökumppaniksi, koska yrityksellä oli tarjota tunnettu, laajasti maailmalla käytössä oleva tekninen ratkaisu ja näyttöä vastaavien jatkuvuussuunnitelmaa tukevien hankkeiden toteuttamisesta.
Halusimme hyväksi todetun ja testatun teknisen ratkaisun, joka toimii kaikilla Kuntarahoituksen sovelluksilla. Suurena plussana pidimme sitä, että saimme vuokrattua palvelinkeskustilaa BCC:ltä PPO-konsernista eikä meidän tarvinnut etsiä siihen kolmatta osapuolta.
BCC Finland Oy:n tuotepäällikön Kirsi-Maria Eskolan mielestä toteutunut yhteistyösopimus kuvaa hyvin PPO-konsernin vahvuuksia.
Kuntarahoituksen tarvitsemat tuotteet ja jatkuvuussuunnitelmaa tukevat käyttöpalvelut löytyivät kaikki omasta konsernista. Kaikki osa-alueet asiantuntemus-, palvelin- ja levyjärjestelmät, tietoliikenneyhteydet-, tietoliikennelaitteet-, palvelinkeskus- ja ylläpitopalvelut sekä sisäiset että ulkoiset asennustyöt pystyttiin tuottamaan ja tarjoamaan oman konsernin sisällä.
Asiakkaan ei tarvitse miettiä, kuka tai mikä organisaatio milloinkin vastaa toiminnasta, kun kaikille palveluille ja tuotteille on sama yhteydenottopiste, Eskola toteaa.
BCC Finland Oy on maanlaajuisesti toimiva järjestelmätoimittaja.Suunnittelemme, toimitamme ja toteutamme ammattitaitoisesti laadukkaat ICT-ratkaisut kaikenkokoisille yrityksille. Pitkäaikainen käytännön kokemus toimivista asiakasratkaisuista ja erilaisista toimintamalleista auttaa suunnittelemaan toimivat kokonaisratkaisut yritysten tarpeita vastaavaksi. BCC Finland Oy on osa PPO-konsernia.
Kuntarahoitus Oyj tarjoaa monipuolisia rahoituspalveluita Suomen kuntasektorin investointeihin sekä valtion tukemaan asuntotuotantoon. Kuntarahoitus rahoittaa kuntien, kuntayhtymien, kunnallisten liikelaitosten toimintaa ja vuokra-asuntotuotantoa. Kuntarahoituksen myöntämillä lainoilla rahoitetaan yhteiskunnallisesti ja sosiaalisesti tärkeitä rakennus- ja kehityshankkeita, esimerkiksi sairaaloita, vanhainkoteja, kouluja ja päiväkoteja.
Lisätietoja:
BCC Finland Oy / PPO, Tuotepäällikkö Kirsi-Maria Eskola 040-517 9994
Kuntarahoitus Oyj: Järjestelmäasiantuntija Jari Ahokas 050-567 0200