Tulosta Sivukartta
FIN  |  SVE  |  ENG
Helsinki  |  Lahti  |  Tampere  |  Oulu  |  Joensuu  |  Vaasa  |  Seinäjoki
Uutiset ja tapahtumat

MSK Groupin tietoturva parani ja ajankäyttö tehostui

Yksityinen suomalainen perheyhtiö MSK Group Oy valmistaa maatalouden koneita ja kuljetuskaluston komponentteja Etelä-Pohjanmaalla, Ylihärmässä. MSK Group -konsernin palveluksessa toimii noin 640 henkilöä ja vuonna 2007 sen liikevaihto oli 111 miljoonaa euroa. MSK Groupin tytäryhtiöitä ovat Maaseudun Kone Oy, Junkkari Oy, Junkkari Muovi Oy ja Juncar Oy, joista jokainen on keskittynyt omalle erikoisalalleen.

Vuonna 1950 perustettu yhtiö toimii lähellä asiakasta. Sen päämarkkina-alueita ovat Suomi ja muut Pohjoismaat. Päämiestensä lisäksi yhtiön tärkeimpiä asiakkaita ovat maatalouskaupan keskusliikkeet.

Pääkanavana sähköposti

MSK Groupille sähköposti on yksi päävälineistä konsernin sisäisessä viestiliikenteessä sekä yhteydenpidossa päämiehiin ja toimittajiin. Henkilöiden välisessä viestinnässä sähköposti on kasvava kanava. Tietovirrat ovat liiketoimintaan liittyvää viestiliikennettä, muun muassa tarjouksia, tilauksia ja tilausvahvistuksia.

- Valmistamme muun muassa Valtra-traktoreiden turvaohjaamoja ja Ponsse-metsäkoneiden ohjaamorunkoja. Vuonna 2007 valmistimme noin 11 000 yksilöllisesti räätälöityä ohjaamoa, joka on 50 - 60 kappaletta päivässä. Tilaukset liikkuvat sähköisesti ja meidän pitää pysyä päämiestemme tuotantotahdissa, kertoo MSK:n tietohallintopäällikkö Tuukka Niinimäki.

- Sähköpostin reaaliaikaisuus ja monipuolisuus mahdollistaa asioiden konkretisoimisen Voimme lähettää esimerkiksi kuvia ja piirroksia laatu- tai reklamaatioasioihin liittyvissä kysymyksissä, toteaa Niinimäki.

Sähköpostista yli 80 % roskapostia

MSK Groupille kuukausittain tulevista yli 100 000 sähköpostiviestistä yli 80 % on roskapostia. Jos henkilöstö käyttäisi niiden käsittelyyn minuutin viestiä kohden, söisi se Niinimäen mukaan valtavasti työaikaa.

- Aikaisemmin meillä oli toinen sähköpostin virustorjuntatuote, jonka suodattamat sähköpostit piti päivittäin käydä läpi manuaalisesti, etteivät esimerkiksi tilaukset mene roskaposteihin. Se suojaus söi liikaa henkilöresursseja. Kumppanimme ja F-Securen jälleenmyyjä BCC Finland Oy suositteli meille F-Securen tietoturvaa.

- Nyt meillä on virtuaalialustalla toimiva F-Securen tietoturva, joka suojaa palvelimia, työasemia, kannettavia tietokoneita sekä älypuhelimia roskapostilta ja sähköpostin haittaohjelmilta. F-Securen tuote on hyvä. Ratkaisu on jopa ylittänyt odotukseni, sanoo Niinimäki.

- F-Secure Messaging Security Gateway Virtual Appliancen käyttöliittymä on selkeä ja ohjelmiston raportointiominaisuudet ovat erittäin hyvät. Tietoturvan hallinta tapahtuu web-konsolin kautta. Ohjelmisto luokittelee roskapostin monin eri tavoin jo ennen kuin viesti menee sähköpostipalvelimelle. Epäselvät sähköpostit se siirtää karanteeniin, josta ne voidaan tarvittaessa vapauttaa usealla eri tavalla.

F-Securen tietoturva tehostaa ajankäyttöä

F-Secure Messaging Security Gateway Virtual Appliancen roskapostisuodatus- ja sähköpostin virustorjunta parantaa MSK Groupin henkilöstön ajankäyttöä, kun aikaa ei kulu aiheellisten ja aiheettomien sähköpostiviestien lajitteluun.

- F-Securen ratkaisu tehostaa henkilöstömme ajankäyttöä kaikissa vaiheissa. Tietoturvan käyttöönotto sujui mutkattomasti, käytännössä ilman katkoksia. Henkilöstömme ei oikeastaan edes huomaa, että roskapostisuodatus on käytössä. Nyt käyttäjille tulee oikeita posteja, mutta ei roskaa, toteaa Niinimäki.

- Käyttöönotosta lähtien varmuus parani ja roskapostit jäävät tietoturvaohjelman säilöön, eivätkä tule IT-infraan. Huolettomuus ja sähköpostiin liittyvän työmäärän väheneminen koko organisaatiossa ovat ratkaisun tärkeimpiä etuja, painottaa Niinimäki.

- Voimme luottaa siihen, että viestit joiden pitää tulla, tulevat. F-Securen suodatus varmistaa myös sen, että esimerkiksi luotetuilta kumppaneiltamme ei pääse tulemaan meille haittaohjelmia. Asiakkaamme voivat olla melko varmoja, että meiltä ei tule heille haittaohjelmia. Roskapostisuodatus ja sähköpostin virustorjunta sekä turvallisuus ovat parantuneet aiempaan verrattuna, perustelee Niinimäki.

- Mobiililaitteissamme on F-Securen suojaus. Laitemäärän kasvaessa tulemme käyttämään suojausta laajemmin. Olen F-Securen ratkaisuihin hyvin tyytyväinen, kertoo Niinimäki.

MSK Group Oy

MSK Group Oy valmistaa maatalouden koneita ja kuljetuskaluston komponentteja. Konsernin palveluksessa on noin 640 henkilöä ja vuonna 2007 sen liikevaihto oli 111 miljoonaa euroa. MSK Groupin päämarkkina-alueita ovat Suomi ja muut Pohjoismaat. Päämiestensä lisäksi yhtiön tärkeimpiä asiakkaita ovat maatalouskaupan keskusliikkeet.

Ratkaisu

F-Secure Messaging Security Gateway Virtual Appliance, keskitetysti hallittu, automaattisesti päivittyvä, skaalautuva roskapostisuodatus, joka suojaa myös viruksilta sekä yhteystason hyökkäyksiltä ja hakkereilta yhdyskäytävässä.

Käyttäjiä

250 henkilöä

MSK Groupin ratkaisun edut

- Tehokas roskapostisuodatus ja virustorjunta suojaa sähköpostijärjestelmää

- Parantaa sähköpostin käytettävyyttä ja turvallisuutta

- Päivittyy automaattisesti, vähentää tietohallinnon työtä

- Antaa päivittäiset raportit tietohallinnolle suodatuksen toimivuudesta

- Tietoturvan keskitetty hallinta web-konsolin kautta

- Tehostaa henkilöstön ajankäyttöä